Kirja on loppuunmyyty.
Tämä opas kertoo kaiken, mitä tarvitset kasvimaan perustamiseen ja hoitoon. Se neuvoo siementen esikasvatuksen ja kylvön sekä taimien koulimisen. Kirja opastaa myös oikean maa-aineksen valintaan ja antaa ohjeet rikkaruohojen torjuntaan. Luonnonmukainen viljely on saanut oman lukunsa samoin kuin parvekeviljelykin.Seikkaperäisten viljelyohjeiden lisäksi kirja esittelee yksityiskohtaisesti 22 vihannesta ja juuresta, niiden viljelyn ja ominaisuudet.
Viljelemällä itse vihanneksemme tiedämme niiden olevan hyviä, myrkyttömiä ja terveellisiä. Meidän ei enää tarvitse miettiä, mitä pinaattipussi itse asiassa sisältää tai kuinka paljon polttoainetta sen viljelemiseen ja rahtaamiseen tuhansien kilometrien päähän on mennyt. Sitä paitsi viljely kannattaa. Pussillinen salaatinsiemeniä, josta saa uskomattoman määrän salaatinlehtiä, maksaa suurin piirtein saman verran kuin yksi ainoa salaattikerä kaupassa.
Vihanneksia voi viljellä myös kaupungissa. Jos käytössä ei ole omaa pihaa tai viljelypalstaa, voi monia vihanneksia kasvattaa myös parvekkeella suurissa ruukuissa ja laatikoissa.
Ilmestymisaika: | 2/2019 |
Sivumäärä: | 128 s. |
Kirjastoluokka: | 67.3 |
Muuta: Suomennos Anna Maija Luomi
Kodin uusi mehukirja tuo kotitekoisten mehujen valmistuksen nykyaikaan. Tuttujen marjamehujen lisäksi kirja sisältää paljon juomareseptejä aivan uudenlaisiin aineksiin ja makuyhdistelmiin.
Jokaisen terveellistä ruokavaliota noudattavan toivekirja sisältää 40 herkullista ja helppotekoista reseptiä aamiais-, lounas-, välipala- ja jälkiruokasmoothieihin.
Jallu on osa maamme kulttuurihistoriaa, romanttisten reissumiesten ja rajujen rokkareiden juoma, jota nautitaan hyvässä seurassa, pilke silmäkulmassa. Mutta kuinka siitä tuli sellainen?
Täydellinen tietoteos jokaiselle, joka haluaa saada metsän ja puutarhan sadon talteen parhaalla mahdollisella tavalla.
Kirja selvittää mitä matcha on, mitkä ovat sen terveysvaikutukset ja miten sitä käytetään.