Suomen talvi- ja jatkosodassa terävimmät kynänkäyttäjät valjastettiin propagandatehtäviin lujittamaan kotirintaman yksimielisyyttä ja vahvistamaan näin myös rintamajoukkoja. Valtion tiedotuslaitos perustettiin 1941.
Propagandantehtäviin komennettiin yliopiston ja oppikoulun opettajia, toimittajia ja kirjailijoita. Noin 600 henkilöä vahvisti kotirintaman mielialoja moninaisella ohjailulla Valtion tiedotuslaitoksessa. Heidän joukossaan palvelivat muun muassa myöhemmät akateemikot Eino Jutikkala, Toivo Pekkanen, Mika Waltari, G. H. von Wright, Lauri Posti, Tauno Nurmela, Kustaa Vilkuna, Heikki Waris, Matti Haavio ja Matti Kuusi.
Välirauhaa solmittaessa suuri osa salaisesta aineistosta poltettiin. Asiaan perehtyneelle kirjoittajalle jäi silti riittävästi lähteitä löydettäväksi tätä kirjaa varten.
Lisäksi päähenkilöiden pelkistetyt bibliografiat sisältävät kiinnostavan annoksen 1900-luvun kulttuurihistoriaa sotavuosia laajemminkin.
Ilmestymisaika: | 6/2021 |
Sivumäärä: | n. 250 s. |
Kirjastoluokka: | 92.71 |
Sähkökirjan ISBN (epub): | 9789523752757 |
Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Vuonna 1943 Auschwitziin lähetetty Elsa selvisi kuolemanleiristä soittotaitonsa turvin. Viulistina hänellä oli mahdollisuus liittyä leirin naisorkesteriin, jota johti Gustav Mahlerin veljentytär Alma Rosé.
Trillerimäisen jännittävästi kerrottu tositarina suunnitelmasta, joka toteutuessaan olisi muuttanut historian kulun.
Kolmen SS-divisioona Wikingin riveissä taistelleen suomalaisen autenttisiin päiväkirjoihin perustuva teos suomalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheista kansallissosialistisessa Saksassa ja itärintamalla.
Syväsukellus palkka-armeija Wagnerin ja sen johtajan tarinaan aina Jevgeni Prigožinin spekulaatioita herättäneeseen kuolemaan asti.
Sinclair McKayn Dresden 1945 on henkeäsalpaava historiateos. Se kuvaa kaupungin elämää hyökkäystä edeltävinä päivinä, kertoo pommitusten kulun hetki hetkeltä ja paneutuu tuhotyön seurauksiin.