Hitlerin kotkanpesä ja Berghof 1922-1944 Thierry Lentz

Historiallinen tutkimusmatka legendaariseen paikkaan, josta käsin ohjailtiin maailman kohtaloa. Kirja kertoo seikkaperäisesti, millainen oli Hitlerin ja hänen lähipiirinsä ”lomaparatiisi” ja millaista elämää siellä vietettiin.

Hitlerin noustessa valtaan Baijerin Obersalzbergiin rakennettiin vuonna 1933 yksi Adolf Hitlerin residensseistä, loistelias Berghof.
Aiemmin niin rauhallisen alueen idylli oli pian mennyttä, sillä vuosina 1935–1937 Obersalzbergin asukkaat joutuivat lähtemään Kolmannen valtakunnan muiden johtajien lomanviettopaikkojen tieltä. Siitä lähtien alueella saivat liikkua vain tärkeimmät natsijohtajat seurueineen.

Vuonna 1939 kansallissosialistinen puolue rakennutti Hitlerille 50-vuotislahjaksi vielä Kehlsteinhaus-nimisen loma-asunnon, joka tunnetaan myös nimellä Kotkanpesä. Vuoren huipulle rakennettua huvilaa varten jyrkkään vuorenseinämään louhittiin seitsemän kilometriä pitkä tie sekä kilometrimäärin pakotunneleita ja pomminkestävien bunkkerien verkosto. Maan alaisessa labyrintissa oli kaikkea, mitä tarvittiin pitkäaikaistakin oleskelua varten.

Korkean paikan kammosta kärsinyt Hitler kävi lopulta loisteliaassa Kotkanpesässään vain harvoin. Berghofissa hän sen sijaan vietti aikaa niin usein kuin se vain oli mahdollista.
Huhtikuussa 1945 liittoutuneet pommittivat Obersalzbergia raivoisasti. Suurin osa rakennuksista tuhoutui. Ainoa tuholta säästynyt oli Hitlerin Kotkanpesä.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 9/2018, viikolla 36
Sivumäärä: 296s.
Kirjastoluokka: 94.13
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789523127555

Muuta: Suomennos Pertti Jokinen, Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Muita historiakirjoja

BerliiniSinclair McKay

Mestarillinen kaupunkibiografia kertoo Berliinin tarinan tavallisten kaupunkilaisten näkökulmasta. Romaanimaisen vetävästi kirjoitettu teos kuvaa, kuinka kaupunki ja sen asukkaat muokkasivat 1900-luvun maailmaa.

Pahan palveluksessaPaul Roland

Teos kuvaa naisten osaa natsi-Saksan koneistossa ja niitä, jotka halukkaasti asettuivat sen palvelukseen.

Kun presidentti Koivisto esti Karjalan palauttamisenJukka Seppinen

Jukka Seppinen selvittää perusteellisesti, mitä Karjala-kysymyksessä tapahtui 1990-luvun alussa.

Karl Dönitz ja Kolmannen valtakunnan viimeiset päivätBarry Turner

Teos on paitsi valaiseva henkilökuva natsi-Saksan viimeisestä johtajasta, myös elävä sisäpiirin kuvaus toisen maailmansodan vähän tunnetuista loppuselvittelyistä.

Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953Mikko Uola

Jatkosodan jälkeen Suomen poliittinen järjestelmä oli koetuksella. Äärivasemmisto pyrki käyttämään tilannetta hyväkseen johtaakseen maan sosialismiin ja edelleen kommunismiin. Keitä olivat nämä Suomen sosialisoijat?