Kovaa peliä NHL:n huippukiekkoilijan raju elämäTheo Fleury

Harvinaisen avoimessa elämäkerrassaan Fleury kertoo urheilu-uransa lisäksi alkoholismistaan, huumeiden käytöstään, seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutumisestaan ja itsemurha-aikeistaan. ”Tämä on ollut uskomaton matka. Kovin moni ei palaa sieltä, missä minä olen käynyt.”

Kun Calgary Flames varasi 19-vuotiaan Fleuryn NHL:ään vuonna 1987, alkoi ura, joka näytti johtavan tähtiin. Fleury voitti Stanley Cupin vuonna 1989, ja lähtiessään Calgarystä 1999 hän piti hallussaan lukuisia joukkue- ja NHL-ennätyksiä. Vuoden 2002 olympialaisissa Fleury oli kultajoukkueen avainpelaaja. Kuitenkin jo saman vuoden lokakuussa hänet asetettiin pelikieltoon päihdeongelmien vuoksi.

Fleuryn holtittoman käytöksen aiheuttamat ongelmat kasautuivat kasautumistaan, kunnes hän NHL:stä pois potkittuna, miljoonat viinaan ja huumeisiin hukanneena löysi itsensä istumassa talonsa kellarissa pistoolin piippu suussaan. Itsemurhaa hautonut mies päätti kuitenkin löytää toisen tien ulos ongelmistaan.

 

”Kirja on yksi rajuimmista ja rehellisimmistä urheilijaelämäkerroista maailmanhistoriassa.”

– Vesa Rantanen, Veikkaaja

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 3/2012
Sivumäärä: 360 s.
Kirjastoluokka: 79.37
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789523753518
Äänikirjan ISBN: 9789523752887

Muuta: Suomennos Katja Kangasniemi,kansi taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Lisää elämänkertoja ja muistelmia

Pako helvetistäMasaji Ishikawa

Shokeeraava kertomus Pohjois-Koreasta, tositarina elämästä, josta oli päästävä pakoon – tai kuoltava.

Atik Ismail PelimiesAtik Ismail

Yksi suomalaisen jalkapallon värikkäimmistä persoonallisuuksista kertoo avoimesti elämänsä eri vaiheista.

Kuolema kolkuttaaVille Kaarnakari

Einar Schadewitz (1917-1981) oli suomalainen sotilas ja Mannerheim-ristin ritari 110. Hän taisteli talvisodassa Jääkäripataljoona 3:n riveissä ja nousi kuuluisuuteen Summan taistelussa.Ville Kaarnakari kertoo sotasankarin huikean tarinan muun muassa Schadewitzin perikunnalta saadun aineiston perusteella.

Auschwitzin apteekkariPatricia Posner

Mengelen ystävästä ja työtoverista Victor Capesiuksesta kertova teos on tärkeä luku holokaustia ja sen toteuttajia käsittelevää dokumentaatiota.

Melanie CMelanie C

Melanie C kertoo huiman elämäntarinansa ja kuvaa elävästi, millaista elämä Spice Girls -yhtyeessä todella oli.