Åke ja minä Ismo Loivamaa ja Pirkko Vekkeli

Åke Lindmanista (1928–2009) voi hyvin käyttää epiteettiä ’legenda jo eläessään’. Hän oli tunnettu ja rakastettu elokuvaohjaaja, näyttelijä ja jalkapalloilija, jonka tulkinnat muistetaan niin varhaisen Suomi-elokuvan konnana kuin Tuntemattoman sotilaan kovennettua seisovana Lehtona.
Vähemmän tunnettu on Åken ura teatterinäyttelijänä. Hänet nähtiin kuitenkin näyttämöllä eri puolilla Suomea ja Ruotsia aina 1990-luvulle saakka. Tiedetään, että Åke oli nuorena jalkapallotähti, mutta moniko muistaa, että hän pelasi myös Suomen edustusjoukkueessa Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.
Lindman toimi myös kansainvälisten tuotantojen suomalaisena yhteyshenkilönä mm. Jerry Lewisin ja Alfred Hitchcockin kanssa. Punaiset- elokuvan ohjaajan Warren Beattyn kanssa hän suorastaan ystävys-tyi, siinä määrin, että vei miehen pikamatkalle Lappiin katsomaan lempimaisemiaan.
Åke ja minä -kirjan minä on vuorollaan moni Åken lähellä eläneistä ja työtä tehneistä ihmisistä. Pääosassa on itseoikeutetusti puoliso Pirkko Mannola, jonka tapaamisesta kertomus alkaa – polveillakseen myös takaumina läpi tärkeiden vaiheiden molempien elämässä.
 Läheisistä yhteistyökumppaneista mukana kirjassa ovat muun muassa Åken luottokuvaaja Pauli Sipiläinen, säveltäjä Lasse Mårtenson, näyttelijät Kari Heiskanen ja Pirkka-Pekka Petelius, näyttelijä-teatterinjohtaja Asko Sarkola sekä kirjailija Pirkko Saisio.
Muistojaan kertomassa ovat myös Åken ja Pirkon tytär ja vävy Heidi ja Teemu Kara.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 10/2015, viikolla 41
Sivumäärä: 286 s.
Kirjastoluokka: 99.1
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789523122284

Muuta: kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Tekijöiltä aiemmin ilmestynyt

Lumoava Eeva-Kaarina VolanenPirkko Vekkeli - Ismo Loivamaa

1900-luvun valovoimaisimpiin suomalaisiin elokuvatähtiin kuuluvan näyttelijän kiehtova elämäkerta