Berliini Elää ja kuolla maailmanhistorian pyörteissäSinclair McKay

1900-lukua ei voi ymmärtää ymmärtämättä Berliiniä.

Mestarillinen kaupunkibiografia kertoo Berliinin tarinan tavallisten kaupunkilaisten näkökulmasta. Romaanimaisen vetävästi kirjoitettu teos kuvaa, kuinka kaupunki ja sen asukkaat muokkasivat 1900-luvun maailmaa.

Laajaan aiemmin julkaisemattomaan arkistomateriaaliin pohjautuva kirja antaa äänen berliiniläisille, jotka kärsivät ensimmäisen maailmansodan kauhut, näkivät kaupungin nousun tieteen ja kulttuurin kansainväliseksi keskukseksi, kokivat talousromahdukset, natsien nousun, holokaustin, toisen maailmansodan tuhoisat taistelut ja vastakkaisten ideologioiden kahtia repimän kaupungin.

Kautta 1900-luvun Berliini oli maailman keskiössä. Siellä nousivat kukoistukseen paitsi fasismi myös kommunismi tavoilla, joiden heijastusvaikutukset ulottuivat kaikkialle maailmaan. Toisen maailmansodan jälkeen idän ja lännen raja kulki halki kaupungin, jonka asukkaat elivät kahdessa eri todellisuudessa, kunnes totalitarismin symboli Berliinin muuri murtui vuonna 1989.
Kesäkuussa 2023 tulee kuluneeksi 75 vuotta Berliinin saarron alkamisesta.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 3/2023, viikolla 12
Sivumäärä: n. 420 s.
Koko: 151 x 225 mm
Sidosasu: Sidottu, kuvitettu
Kirjastoluokka: 94.13
Kovakantisen ISBN: 9789523756441
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789523756458
Äänikirjan ISBN: 9789523756465

Muuta: Suomennos: Tapio Kakko, Kansi: Justine Florio/Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Muita historiakirjoja

Punaorvot 1918Mervi Kaarninen

Lapset sisällissodan uhreina.

Oodi sivistykselleSamu Nyström

Helsingin työväenopiston satavuotishistoriikki

FästningsstadenSeppo Aalto, Juha-Matti Granqvist & Sofia Gustafsson

Fästningsstaden skildrar Helsingfors utveckling från småstad till hörnsten inom det svenska försvaret. Skildringen inleds i det ödelagda Helsingfors 1721 och avslutas med den slutgiltiga ryska erövringen 1808.

RyssävihaTimo Vihavainen

Teos valottaa ryssävihaa ja sen rinnakkaisilmiöitä sekä Suomessa että muissa Venäjän naapurimaissa ja vertaa niitä myös Venäjällä vallinneisiin asenteisiin naapureita kohtaan. Kokonaiskuva on sekä yllättävä että hyvin kiinnostava.

Hitler, Stalin ja SuomiJukka Seppinen

Neuvostopropagandasta ja suomettumisesta puhdistettu tutkimus Suomen lähihistoriasta