Kirja on loppuunmyyty.
Runsaasti kuvitettu teos kertoo Adolf Hitlerin tien Itävallassa vietetyistä nuoruusvuosista Saksan natsipuolueen johtajaksi ja Euroopan pahamaineisimmaksi diktaattoriksi.
180 valokuvaa ja piirrosta kertovat omaa tarinaansa miehestä, joka näyttäytyy jo lapsuuden kuvissa itsevarmana ja muiden yläpuolelle asettuvana hahmona.
Michael Kerrigan selvittää kirjassaan, mikä ruokki Hitlerin vallanhimoa ja uskoa arjalaisen rodun ylemmyyteen? Mistä kumpusi hänen antisemitisminsä, homoseksuaalien ja romanien vaino tai usko sodan oikeutukseen?
Väkivaltaisen alkoholisti-isän poika halusi taiteilijaksi, mutta ei tullut hyväksytyksi taidekouluun. Äitinsä kuoleman jälkeen Hitler eli varattomana ja ajoittain kodittomanakin. Tuohon aikaan hän myös alkoi omaksua antisemitistisiä ajatuksia, joita paikalliset sanomalehdet levittivät.
Vuonna 1919 Hitler liittyi Saksan työväenpuolueeseen, josta myöhemmin tuli Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. Jo vuonna 1921 Hitler oli noussut puolueen puheenjohtajaksi.
Vuonna 1923 Hitler oli osallisena vallankaappausyrityksessä, josta hänet tuomittiin maanpetokseen. Yhdeksän kuukauden vankila-aikanaan hän saneli Rudolf Hessille ensimmäisen osan teoksestaan Mein Kampf.
Juonikkaaksi reaalipoliitikoksi kehittynyt Hitler kipusi nopeasti valtahierarkian ylimmille portaille, ja vuonna 1933 hänet valittiin valtakunnankansleriksi. Keinoja kaihtamatta hän toteutti aatettaan uudesta Saksasta, rodulliseen puhtauteen perustuvasta Euroopan valtiaasta.
Julma väkivallan politiikka johti vainoihin, kansanmurhaan ja ihmiskunnan historian tuhoisimpaan sotaan.
Ilmestymisaika: | 3/2018, viikolla 10 |
Sivumäärä: | 224 s. |
Kirjastoluokka: | 99.1 |
Muuta: Suomennos Jere Saarainen Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Teos on paitsi valaiseva henkilökuva natsi-Saksan viimeisestä johtajasta, myös elävä sisäpiirin kuvaus toisen maailmansodan vähän tunnetuista loppuselvittelyistä.
Tähän mennessä täydellisin kuvaus Josef Mengelen elämästä. Mengele tunnetaan yhtenä holokaustin pahimmista rikollisista, mutta teos avaa näkymän myös tämän jo melkeinpä myytiksi muuttuneen hahmon sukutaustaan ja siviilielämään.
Valaiseva aikalaiskuvaus Kolmannen valtakunnan puolue-eliitin elämästä sen sisältä käsin.
Teos kuvaa naisten osaa natsi-Saksan koneistossa ja niitä, jotka halukkaasti asettuivat sen palvelukseen.
Gerald Posner on haastatellut yhtätoista Hitlerin sisäpiiriin kuuluneen henkilön poikaa ja tytärtä, jotka kertovat ensimmäistä kertaa, millaista oli kasvaa natsi-johtajien lapsena ja miten tämä menneisyys on heidän elämäänsä vaikuttanut.