Atso Haapasen teos raportoi kansalaissodan alusta ja lopusta, vaiheista, jotka usein unohtuvat kansalaissodasta kertovassa kirjallisuudessa.
Vaikka vasta itsenäistyneen Suomen kohtalo ratkaistiinkin lopulta Etelä- ja Itä-Suomen kaupunkien taisteluissa, olisi valkoisten voitto pitkittynyt ja sota saanut kenties aivan toisen luonteen ilman Pohjois-Suomen haltuun saamista.
Mikäli esimerkiksi Oulu ja Raahe olisivat olleet punakaartien hallinnassa – ja ehkä vielä vahvistettuna paikkakunnilla majailleilla lukuisilla venäläisillä sotilailla – olisivat Pohjanmaan valkoisten joukot jääneet pohjoisessa ja etelässä olevien punakaartilaisten väliin. Lisäksi Tornion ja Kemin valtaaminen mahdollisti yhteydet Ruotsiin ja sitä kautta tarvittaessa muualle Eurooppaan.
Pohjois-Suomen valtaaminen oli valkoisille moraalisesti ja taistelutahtoa nostattavana seikkana aivan keskeinen asia. Pohjoisten alueiden haltuunotto antoi valkoisille uskoa voittaa etelän kaupunkeihin linnoittautuneet punakaartilaiset omin voimin, ilman Saksan tukea. Lisäksi Pohjois-Suomen kaupungeissa olleilta venäläisiltä saatu sotasaalis toi hallituksen joukoille tervetulleen aseavun.
Kirjan toinen osa kertoo Viipurin taistelusta, jonka myötä sodan historiallinen ympyrä sulkeutuu. Viipuri oli erittäin merkittävä kaupunki, sillä sen kautta kulkivat rautatiekuljetukset Pietarista Suomeen. Vaikka Tampere ja lähes muu osa Suomea oli jo valkoisten hallinnassa, taistelivat punaiset Viipurissa henkensä edestä. Valkoiset eivät saaneet kaupunkia helpolla.
Vaikka Viipurin taistelun jälkeen sotaa käytiin vielä itärajalla, oli Viipurin menetys punaisille lopullinen isku, joka varmisti sodan lopputuloksen.