Kirja kertoo asiantuntevasti, miten kaupungissa asuvat etuoikeutetut ulkomaalaiset kokivat ja näkivät Pietarin – tai Petrogradin, jolla nimellä kaupunki tuolloin tunnettiin – ajautumisen vallankumoukseen ja kaaokseen vuonna 1917.

Harvinaisiin arkistolähteisiin perustuva teos tarjoaa aiemmin tuntemattoman näkökulman vallankumouksen tapahtumiin sellaisina, kuin ne etenivät päivä päivältä ja viikko viikolta. Kertojina ovat Venäjällä asuneet ulkomaalaiset, niin kommunistien pyrkimyksiä kannattaneet kuin Leniniä ja bolsevikkeja raivokkaasti vastustaneet silminnäkijät.

Ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina Pietari oli paitsi Venäjän imperiumin pääkaupunki, myös yksi Euroopan kansainvälisimpiä ja kulturelleimpia kaupunkeja. Neva-joen varren klassiset palatsit ja ylväät kirkot kuvastivat imperiumin suuruutta, joka vaikutti horjumattomalta.

Tuossa loisteliaassa kaupungissa asui suuri määrä ulkomaisia liikemiehiä, suurlähettiläitä, lähetystövirkailijoita, journalisteja ja muita ekspatriaatteja. Etuoikeutetulla, ylellistä elämää viettäneellä joukolla ei ollut aavistusta sen kapinahengen voimasta, joka venäläisten keskuudessa kyti.

Normaalia kylmempänä talvena 1916–1917 Pietaria vaivasi polttoaine- ja ruokapula. Kun ulkomainen eliitti vietti aikaa ylellisessä Astoria-hotellissa, köyhä kansa seisoi kadulla jonottamassa kaalisoppaa. Vain harva tuli ajatelleeksi, että noita kahta maailmaa erotti vain ohut ikkunalasi.

Helmikuussa alkanut vallankumous muutti peruuttamattomasti myös kaupungissa asuneiden ulkomaalaisten elämän – joskaan ei välttämättä kaikkien ymmärrystä ympäröivästä yhteiskunnasta.