Mistä perheen jokapäiväinen leipä hankitaan, jos kauppojen hyllyt ovat tyhjiä? Mitä tehdä, jos lompakossa ja säästössä olevat rahat menettävät yhdessä päivässä arvonsa? Missä on kodin turvallisin paikka, jos kotikadulla käydään kaupunkisotaa? Näihin ja moniin muihin vaikeisiin kysymyksiin jokainen helsinkiläinen joutui etsimään vastauksia vuosina 1914–1918.

Tässä kirjassa maailmansodan ja Suomen sisällissodan tapahtumiin paneudutaan helsinkiläisen kaupunkiyhteisön silmin. Keskipisteessä ovat kriisiajan helsinkiläiset ja heidän jokapäiväinen elämänsä.

Sodan ja vallankumouksien vuodet olivat pelkojen lisäksi täynnä lupauksia ja toiveita, jotka lopulta vaihtuivat pettymyksiin ja väkivaltaisuuksiin. Suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän romahtaessa myös kaupunkiyhteisön perusteet sortuivat. Kadut täyttyivät mielenosoituksista ja mellakoista. Kaupunkilaiset alkoivat järjestäytyä alhaaltapäin. Syntyi järjestysmiesjoukkoja, työväenkaarteja ja suojeluskuntia, jotka pyrkivät aluksi yleisen järjestyksen turvaamiseen, mutta alkoivat pian varustautua toisiaan vastaan.

Loppuvuodesta 1917 Helsinki oli pelon kaupunki. Myöhään illalla 26.1.1918 Helsingin työväentalon torniin nostettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi – ja pitkään pelätty sota saapui kaupunkiin.

Punaisen Suomen pääkaupungin aikaa kesti kaksi ja puoli kuukautta, minkä jälkeen Helsingistä tuli valkoisten ja saksalaisten kaupunki. Väkivaltaisuuksien rinnalla jokapäiväisen elämän ongelmat vaikeutuivat päivä päivältä, ja vain maailmansodan päättyminen marraskuussa 1918 pelasti helsinkiläiset nälänhädältä.