Kirja on loppuunmyyty.
Legendaarisen Pink Floydin vaiheet nyt yksissä kansissa!
Kuka olisi vuonna 1966 uskonut, että 43 vuotta myöhemmin Pink Floyd tunnettaisiin kaikkialla yhtenä maailman musiikillisesti, taiteellisesti ja kaupallisesti menestyneimmistä yhtyeistä? Pink Floyd oli aikansa kapinallinen, ja sen musiikilla oli enemmän yhteistä jazzin ja sen uusien johdannaisten kuin sen vakavan rockmusiikin kanssa, joka oli kehittymässä The Beatlesin ja Bob Dylanin vanavedessä.
Suosionsa huipun yhtye saavutti 1970-luvulla psykedeelissävytteisen musiikkinsa ja näyttävien konserttiensa myötä. Dramatiikkaa yhtyeen vaiheissa on riittänyt, kun kokoonpanot ovat vaihdelleet mm. sen jäsenten mielenterveysongelmien vuoksi.
Pink Floydin levyjä on myyty yli 250 miljoonaa. Vuonna 1973 ilmestynyttä The Dark Side of the Moon -albumia pidetään rockin kuolemattomana klassikkona.
Ilmestymisaika: | 8/2009 |
Sivumäärä: | 200 s |
Kirjastoluokka: | 99 |
Muuta: Kansi Kalevi Nurmela, suomennos Maija-Kaisa Myllymäki ja Marko Saarinen
Risto Uimonen kertoo, mikä Juha Sipilä on miehiään ja miten aloitteleva poliitikko harppasi pystymetsästä vanhan valtapuolueen johtoon ja pian sen jälkeen vahvaksi pääministeriehdokkaaksi.
Päihdehuuruihin kadonnut jääkiekkoura
Ozzyn elämänfilosofiaa ja värikkäitä vaiheita
Unohtumaton ja kauhistuttava true crime -tarina rakkaudesta joka tuhosi elämän. Romanssihuijaus on petoksista julmin.
Yksi suomalaisen jalkapallon värikkäimmistä persoonallisuuksista kertoo avoimesti elämänsä eri vaiheista.