Kirja on loppuunmyyty.
Sykähdyttävä tositarina nuorukaisesta, joka kaipasi seikkailua - ja sai sen.
Eräänä päivänä ikänsä kaupungissa asunut norjalaisnuorukainen pakkaa kapsäkkinsä ja lähtee kaukokaipuunsa ajamana kohti Pohjois-Kanadan tiettömiä erämaita. Einar Odd Mortensen päätyy turkiskauppiaaksi intiaanireservaattiin, jossa hänen on opittava elämään täysin erilaisten ihmisten parissa ja karun luonnon armoilla.
Kolmessa Kanadan-vuodessa Mortensen oppii paitsi vaihtamaan piisaminnahkoja oikeaan määrään teetä, sokeria ja tupakkaa myös paljon itsestään ja elämästä yleensä.
Kirja perustuu nuoren Einarin kirjoittamaan käsikirjoitukseen, joka jäi unohduksiin vuosikymmeniksi, kunnes hänen jälkipolvensa sen vastikään löysivät. Teos on paitsi seikkailukertomus vailla vertaa myös tärkeä dokumentti ja sykähdyttävä ajankuva.
Ilmestymisaika: | 9/2009 |
Sivumäärä: | n. 200 s |
Kirjastoluokka: | 99.1 |
Muuta: Kansi Igor Polyakov
Shokeeraava kertomus Pohjois-Koreasta, tositarina elämästä, josta oli päästävä pakoon – tai kuoltava.
Faridan tarina on ensimmäinen todistajankertomus Isisistä sen sisältä käsin.
Henkilökuva yhdestä suomalaisen ay-liikkeen arvostetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista johtohahmoista
Intiimi elämäkerta paljastaa Kikasta puolen, joka jäi julkisuudelta piiloon. Läpi Kikan elämän hänen tukenaan ja lähimpänä ystävänään pysynyt pikkusisko Kati kertoo sisarensa traagisen tarinan rehellisesti ja avoimesti.