Vuoden 1918 sisällissodassa urheilijoilla oli merkittävä osa. Se johti urheiluliikkeen kahtiajakoon ja teki sotakokemuksesta pysyvän trauman.

Urheilijat olivat valkoisen ja punaisen armeijan parhaimmistoa, mutta silti heidän rooliaan ei ole aiemmin näin kattavasti kirjallisuudessa käsitelty. Kupila kuvaa hyökkääjiä ja puolustajia, teloittajia ja teloitettuja, vankileirikokemuksia, täpäriä pelastumisia ja hurjia pakomatkoja.

Urheilijoita oli mukana legendaarisissa taisteluissa, maineikkaissa komppanioissa sekä painajaismaisissa verilöylyissä.
Teoksessa nousevat esiin 17-vuotiaan Urho Kekkosen toiminta Varkaudessa ja Haminassa, Tahko Pihkalan pakkovoimisteluhetket nälkiintyneille punavangeille, Hyvinkään Pontevan joukkojen puhdistustoimet Uudellamaalla, tamperelaisen urheilun tragedia Suinilassa ja paljon muuta.

Kupilan teos käsittelee myös ansiokkaasti vuoden 1918 pitkiä jälkiä urheiluhistoriassa. Sota tuhosi monta urheilu-uraa, mutta myös urheilukulttuurin yhtenäisyyden tuleviltakin sukupolvilta. Sodan jälkeen oli vaikea palata yhteisille urheilukentille pitkään aikaan. Se heijastui osin jopa 2000-luvun urheilujohtajuuteen asti.