Kirja on loppuunmyyty.
Eero Pokelan omaelämäkerrallinen teos kuvaa elämää sodan jälkeisessä Suomessa, jossa leipä on tiukassa. Pienen ja heikon Eero-pojan alkutaival on silkkaa eloonjäämistaistelua, mutta askel askeleelta hän pyristelee elämässä eteenpäin. Lukuisat ihmiset jättävät matkan varrella Eeroon jälkensä. Tärkein on Valkotukka, jonka kanssa Eero päätyy jakamaan elämän ylä- ja alamäet.
Pokela katsoo menneisiin vuosikymmeniin tarkasti ja kaunistelematta. Ote on kuitenkin lempeän humoristinen, ja tarina kirvoittaa lukijassa sekä ilon että liikutuksen kyyneleitä.
Ilmestymisaika: | 1/2019, viikolla 1 |
Sivumäärä: | n. 350 s. |
Kirjastoluokka: | 99.1 |
Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
1900-luvun valovoimaisimpiin suomalaisiin elokuvatähtiin kuuluvan näyttelijän kiehtova elämäkerta
Liverpoolin juhlituimman kasvatin kirjallinen testamentti on keskeinen pala eurooppalaista jalkapallohistoriaa.
Kirja kertoo aivan erityislaatuisen ihmisen tarinan. Miehen, joka pyyteettömästi on yli 30 vuoden ajan tehnyt karua työtä auttaakseen kadonneiden ihmisten läheisiä.
Mies miettii oman elämänsä kääntöpaalulla suhdetta ikään, elämään, haikeaan ja väistämättä häipyvään nuoruuteen.
José Mourinho on poikkeuksellinen ilmiö jalkapallon maailmassa ja oman sukupolvensa menestyksekkäimpiä jalkapallovalmentajia. Henkilökuva kertoo kuinka Mourinhosta tuli ”The Special One”.