Kirja poikkeuksellisista vaikuttajanaisista, jotka ovat osoittaneet todeksi sanonnan ”kaiken takana on nainen”.
Kirjan naiset antiikista kurtisaaneihin ja 1900-luvun diktaattorien naisiin ovat sekä kiehtovia että pelottavia hahmoja. Heitä on vihattu ja rakastettu.
Monet naisista ovat nousseet ”vietellen valtaan” ja päätyneet vahvoiksi vallankäyttäjiksi miestensä rinnalle.
Teos kuvaa erityisesti ominaisuuksia, joilla naiset ovat hallinneet miehiään. Ne ovat usein jääneet huomaamatta miehiltä, jotka eivät ole ymmärtäneet naistensa vallanhalua ja kostonhimoa.
Suomessa monet vaikuttajanaiset ovat toimineet ns. salonkien kautta. Salongeissa juoniteltiin ja väiteltiin ja uudet aatteet levisivät niiden kautta. Tabe Slioorin salongissa toteutuivat kaikki vallan ja viettelyn elementit.
Ilmestymisaika: | 9/2018, viikolla 37 |
Sivumäärä: | 445 s. |
Kirjastoluokka: | 32.3 |
Sähkökirjan ISBN (epub): | 9789523127432 |
Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Joe Perryn omaelämäkerta on vetävä, humoristinen ja brutaalin suorasukainen kuvaus elämästä rock-areenoilla ja niiden ulkopuolella.
Valaiseva aikalaiskuvaus Kolmannen valtakunnan puolue-eliitin elämästä sen sisältä käsin.
Ensimmäinen kokonaisvaltainen ja paljon uutta tietoa tarjoava elämäkerta Vihtori Kosolasta, oikeistoradikaalista kansanliikkeen keulamiehestä, joka elää myyttisenä hahmona suomalaisessa historiamuistissa.
Ainut ”Jihadi Johnia” milloinkaan haastatellut toimittaja kertoo miten nuoresta, koulutetusta englantilaismiehestä tuli murhanhimoinen terroristi. Samalla hän sukeltaa syvälle radikalisoitumisen syihin.
Voimakastahtoisen miehen tie Suomen poliittisen kentän pelinrakentajaksi