Pohjois-Norjassa, Koutokeinon liepeillä löytyy syrjäiseltä tieltä autoonsa ammuttu mies. Uhri on ruotsin elinkeinoministeriön valtiosihteeri Torben Nyhlén.
Valtion virkamiehen murha luokitellaan terroriteoksi, ja tapausta ryhtyy tutkimaan sekä Ruotsin että Norjan suojelupoliisi.
Samaan aikaan kamppailu maaoikeuksista saamelaisten perinteisillä poronhoitoalueilla koventuu koventumistaan. Kasvavan kansainvälisen kysynnän vuoksi on kalliiden metallien louhinta käynyt yhä kannattavammaksi. Ruotsalainen Polar Gold AB haluaa käynnistää uudelleen toiminnan suljetussa kaivoksessa Koutokeinon länsipuolella, mutta kunnanhallitus äänestää hanketta vastaan.
Kaikki eivät kuitenkaan vastusta uuden teollisuuden tuloa alueelle. Uudet työpaikat ja ansaintamahdollisuudet houkuttelevat ja saamelaiskäräjät vähättelee kaivostoiminnan aiheuttamia ympäristöriskejä.
Tukholmalaisesta apulaissyyttäjästä Anna Magnussonista on tullut sukusiteidensä vuoksi aktiivinen poronomistaja. Hänen perheensä joutuu konfliktin keskipisteeseen, sillä kaivos sijaitsee heidän porojensa pariutumis- ja vasomisalueella.
Kun sitten tapahtuu toinenkin murha, kiristyy tunnelma pienessä suljetussa yhteisössä äärimmilleen.
Verijäljet lumessa on itsenäinen jatko-osa Petterssonin menestysdekkarille Koutokeino, kylmä kosto.
Ilmestymisaika: | 8/2015, viikolla 35 |
Sivumäärä: | 377 s. |
Pokkarin koko: | 110 x 178 mm |
Pokkarin sidosasu: | nidottu |
Kirjastoluokka: | 84.2 |
Pokkarin kirjastol.: | T84.2 |
Pokkarin ISBN: | 9789523122765 |
Muuta: Suomennos Salla Korpela, kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Hienossa esikoisromaanissa soi hevosenpääviulu ja maistuu aron hiekkapöly. Se on tarina kätketystä historiasta sekä rakkaudesta, jota kukaan ei osaa odottaa.
Tulevaisuuteen sijoittuva scifi-dekkari maailmasta, jossa kukaan ei pääse piiloon.
Harry ja Freya Kipling ovat jo vuosia kolunneet kirpputoreja. Salaisena haaveena on löytää romun joukosta jotain todella arvokasta. Eräänä päivänä käy juuri niin, mutta unelma muuttuu nopeasti painajaiseksi.
Vetävä feelgood-dekkari, jossa on sekä lämpöä että synkkiä pohjasävyjä.
Darwin-sarjan aloitusosassa ruotsalaisopiskelija kohtaa Australian pimeän puolen.