Kirja on loppuunmyyty.
Deep Purple on kuulunut raskaan rockin aateliin heti vuonna 1968 tapahtuneesta perustamisestaan lähtien. Vielä edelleen – yli 40 vuotta, 18 studioalbumia, 14 muusikkoa ja miljoonia myytyjä äänitteitä myöhemmin – bändi nauttii maailmanlaajuista suosiota.
Dave Thompsonin kirja on yli kahteenkymmeneen vuoteen ensimmäinen, joka kertoo yhtyeen koko pitkän ja monipolvisen historian aina syntyhetkistä viimeisimmän levyn tekoon ja tämän päivän maailmankiertueisiin saakka.
Purplen jäsenten, kollegoiden, yhteistyökumppaneiden ja fanien paljastaviin haastatteluihin pohjaava teos kuljettaa lukijan bändin myrskyisien vaiheiden ja vaihtuvien kokoonpanojen läpi, taustoittaa maailman tajuntaa täräyttäneiden kappaleiden syntyvaiheita ja osoittaa kuinka perusteellisesti Deep Purple on rockmusiikkiin vaikuttanut.
Ilmestymisaika: | 4/2013 |
Sivumäärä: | n. 450 s. |
Kirjastoluokka: | 78.993 |
Muuta: suomennos Jere Saarainen, kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Melanie C kertoo huiman elämäntarinansa ja kuvaa elävästi, millaista elämä Spice Girls -yhtyeessä todella oli.
Kuudelta keskitysleiriltä selvinneen miehen uskomaton tarina.
Jännittävästi kirjoitettu uskomaton tarina siitä, kuinka Lapin poltetun maan köyhästä pojasta kasvoi kullankaivajalegenda. Vaikka kirja etenee kuin seikkailuromaani, sen kaikki henkilöt ja tapahtumat ovat todellisia.
Yllättävä ja hurja kuvaus Suomen politiikan ytimestä 2010-luvulla. Lukija saa elää mukana perussuomalaisten hajaannuksen todelliset syyt, kansanedustajien toilailut ja Eduskuntatalon salat.
1900-luvun valovoimaisimpiin suomalaisiin elokuvatähtiin kuuluvan näyttelijän kiehtova elämäkerta