Laulu punaisesta huoneesta Raili Mikkanen

Eletään vuotta 1916, ensimmäisen maailmansodan ja Pietarin turvaksi suunniteltujen suurten linnoitustöiden aikaa. Suomalaisten kauhuksi venäläiset tuovat elokuussa maahan yli 3 000 kiinalaista, joiden outo ulkonäkö ja vieraat tavat antavat aihetta monenlaisille huhuille. Osa heistä on Kiinassa tunnettuja ja pelättyjä ammattirikollisia, hunghuuseja, jotka syyllistyvät pian Suomessakin vakaviin rikoksiin. Ryhmän tulkki Yao joutuu kääntämään mm. kolmoismurhan kuulusteluja. Yao tapaa sattumalta Annikan, pari vuotta aiemmin koulunsa päättäneen nuoren naisen. Annika ja Yao ystävystyvät ja tutustuakseen toistensa kulttuureihin he alkavat kertoa toisilleen omassa maassaan suuren suosion saavuttaneen romaanin juonta. Kirjat ovat Punaisen huoneen uni ja Laulu tulipunaisesta kukasta. Annikan ja Yaon ystävyys syvenee kiihkeäksi rakkaudeksi ja myös Annika joutuu kohtaamaan ympäristön halveksuntaa. Kun kiinalaiset karkotetaan maasta, joutuvat Annika ja Yao heittämään toisilleen hyvästit. He ovat kuitenkin vannoneet yhteisen elämän jatkuvan.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 2/2012
Sivumäärä: n. 230 s.
Kirjastoluokka: 84.2
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789524926171

Muuta: Kansi: Päivi Veijalainen Saatavana myös sähkökirjana

Kirjan laji

Muita kaunokirjoja

Kuolema merkitsee omansa Peter James

Nick Walton saa tyttöystävältään Loganilta puhelun, joka jättää hänet avuttoman kauhun valtaan. Hätääntynyt Logan ehtii kertoa ajaneensa juuri parkkihalliin, jossa hiippailee oudosti käyttäytyvä mies. Sitten kuuluu vain kirkaisu, ja puhelu katkeaa...

Sire Girji (Siirin kirja) - äänikirjaSiiri Magga-Miettunen

Koskettavaa Lappi-kuvausta Suomen ensimmäisessä saamenkielisessä äänikirjassa.

Sinun valossasiJukka Keskitalo

Kaunis hartauskirja Jumalan rakkaudesta ja läsnäolosta

PuroMatti Kauppinen

Historiallinen romaani isonvihan ajalta

Naiset karkuteilläSheila O’Flanagan

Voimaannuttava feel good -romaani matkasta, ystävyydestä ja elämän järjestämistä yllätyksistä