Kirja on loppuunmyyty.
Millaiset ovat Suomen suhteet Venäjään, joka on ryhtynyt palauttamaan suurvalta-asemaansa ja merkitsemään taas reviirejään? Uhkaako maatamme jälleen suomettuminen eli Venäjän liiallinen kumartelu, kuten ulko- ja kotimaisessakin mediassa on jo pitkään väitetty? Viron kohtalo tarjoaa sekin Venäjän suhteista mainion havaintoesimerkin.
Tämä "mielikuvahistoria" kertoo siitä, millaisen kuvan Suomen media on antanut Venäjästä ja venäläisistä sekä Virosta ja virolaisista. Ja vastaavasti: millainen on näiden maiden median antama suomikuva – myös henkilötasolla.
Kirjassa kuvataan kriittisiä "pelon päiviä", jolloin suurvaltasuhteet ja sodan vaara olivat useasti veitsen terällä. Vaikka analyysi on tehty viimeksi kuluneiden kahden vuosikymmenen ajalta, monissa kehitykselle tärkeissä linjauksissa ja henkilöhistorioissa median antama kuva ulotetaan aina kiistellylle 1970-luvulle saakka, jopa pidemmälle.
Teos selvittää, millaista on olla suurvallan naapuri nykytilanteessa verrattuna YYA-aikaan. Salminen piirtää kuvaa siitä, mitkä aiheet ovat olleet kaikkein polttavimpia maiden keskinäisessä kanssakäymisessä. Esimerkiksi kuinka voimistuva Venäjä on suhtautunut Suomen Nato-pyrkimyksiin, tai miten Viro arvostelee Suomen idänsuhteita tai osallisuuttamme Itämeren kaasuputkihankkeessa. Entä kuinka julkisuuskuvastaan arka Venäjä suhtautuu Putinin politiikan arvosteluun Suomessa ja Virossa?
Ilmestymisaika: | 4/2011 |
Sivumäärä: | n. 350 s. |
Kirjastoluokka: | 32.52 |
Muuta: Kansi Kari Puikkonen
Elokuussa 2020 riehui pienellä suomalaisella paikkakunnalla raju omakotitalon palo. Pian oli selvää, että kyseessä ei ollut onnettomuus
Ainutlaatuinen tietopaketti kesäolympialaisten erikoisista tapahtumista ja kulissien takana tapahtuneesta historiasta.
25 suomalaista petosta ja miten ne tehtiin
Upeasti kuvitettu teos kertoo kaiken, mitä olet koskaan halunnut tietää lohikäärmeistä.
Kattava historiikki legendaarisen kotimikron Suomen-valloituksesta.