Slunga kuvaa runoissaan vierautta ja osattomuutta, jota nainen voi rooleissaan ja muiden naisten keskellä tuntea. Runot leikkaavat arkimaiseman halki ja tunkeutuvat suojatuille alueille: sinne, mistä ei saisi puhua. Varjomadonna rikkoo sädekehänsä, on syrjässä eikä huoli mystifioitua adonnanroolia ylleen. Mutta sen langettamaa varjoa ei pääse pakoon.

Kahlasit liian syvälle.
Ei ollut vaihtoehtoa / paluuta
myöhemmin muistaisit vain viillot
kasvoille lyövät aallot kuin pahan unen
arpien
tyhjyyden iholla

"Heli Slungan lyyrinen minä panee peliin koko elämän."   (Olavi Jama, Kaleva)