Amerikasta Karjalaan muuttanut Jaakko Pettersson haaveilee kirjailijan urasta, kunnes eräänä kohtalokkaana yönä hän näkee, kuinka hänen eroottisten päiväuniensa kohde, kuuluisa laulajatar poistuu murhapaikalta mustaan Buickiin. Mustan Buickin öiset saalistusretket ja jäljettömiin katoavat ihmiset alkavat herättää kauhua kaupunkilaisissa. Tapahtumien keskellä päähenkilön käsitys itsestään vapaana yksilönä muuttuu. Säilyttääkseen järkensä hän pyrkii selittämään ja hyväksymään maailman, jossa joutuu elämään: ”Ehkä kaiken selittääkin vain punainen väri, joka on ikiajoista kaikilla kansoilla ollut ilon ja intohimon vertauskuva. Ei se ole veri, kuten väitetään, vaan juhla. Siihen liittyvät rakkaus ja nauru, ruusut ja neilikat, neidon punaiset posket ja isoäidin pyhäfereesi.”

Arvi Perttu pitää lukijan otteessaan ja pian lukija huomaa joutuneensa yhä syvemmälle 1930-luvun Neuvosto-Karjalan pääkaupungin, Petroskoin, tapahtumiin, missä tuolloin kohtasivat toisensa patriarkaalinen maaseutu, syntinen länsi ja mahtava kommunismi. Se oli aikaa, jolloin naparetkeilijät ja ennätyslentäjät olivat koko neuvostokansan sankareita.

Papaninin retkikunta on kertomus inhimillisestä pelosta ja heikkoudesta kasvottoman hirviön edessä. Se on myös kertomus rakkaudesta ja kunniasta, jotka näissä oloissa olivat suhteellisia käsitteitä. Onko ihmisen pakko olla sankari ja onko uhri välttämättä syytön?

LOPPUUNMYYTY