Tropiikin natsi Mengelen vuodet BrasiliassaBetina Anton

Toisen maailmansodan jälkeen Mengele eli piilossa 34 vuotta, joista yli puolet Brasiliassa. Hän onnistui pakenemaan oikeutta, Israelin salaista palvelua ja natsien metsästäjiä kuolemaansa asti. Tämän mahdollisti pieni eurooppalaisten piiri, joka halusi auttaa häntä loppuun asti.

Kun kirjan kirjoittaja Betina Anton oli kuusivuotias, hänen opettajanaan Brasiliassa oli salaperäinen Liselotte-täti. Myöhemmin Antonille selvisi, että opettaja oli pyörittänyt Brasiliassa 20 vuotta verkostoa, jonka tehtävänä oli suojella natsirikollisia – ja Josef Mengeleä.
Kun Mengele hukkui vuonna 1979, itävaltalaissyntyinen Liselotte Bossert hoiti hautajaisjärjestelyt niin, että Mengele haudattiin São Paulon esikaupunkiin Wolfgang Gerhard -nimisenä miehenä.
Journalistina työskennellessään Betina Anton halusi viimein selvittää, kuka Liselotte Bossert oli oikein ollut ja millaista elämää Mengele oli Brasiliassa elänyt. Hänen onnistuikin löytää 90-vuotias Bossert, mutta tämä ei halunnut puhua menneistä mitään. Sen sijaan Anton sai eri tahoilta uhkauksia ja varoituksia olla sekaantumatta juttuun.
Viisi vuotta Anton keräsi Mengelestä ainutlaatuista ja ennen julkaisematonta aineistoa. Paljastui aivan uudenlainen kuva miehestä, joka onnistui piilottelemaan läpi elämänsä jäämättä kiinni. Miten on mahdollista, ettei liittovaltion poliisi tiennyt mitään Mengelestä 20 vuoteen, ja miten hän pystyi luomaan ympärilleen piirin, jossa saattoi puhua saksaa, säilyttää aatteensa ja pitää yhteyttä entiseen kotimaahansa, mm. poikaansa Rolfiin.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 4/2024, viikolla 15
Sivumäärä: n. 280 s.
Koko: 135 x 215 mm
Sidosasu: Sidottu
Kirjastoluokka: 99.1
Kovakantisen ISBN: 9789524101318
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789524101325
Äänikirjan ISBN: 9789524101332

Muuta: Suomennos: Jyrki Lappi-Seppälä, Kansi Emilia Mensalo/Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Lisää elämänkertoja ja muistelmia

Pako, jonka piti olla mahdotonJi Seong-ho

Ji Seong-ho onnistui pakenemaan Pohjois-Koreasta tavalla, joka rohkeudessaan ja sinnikkyydessään hakee vertaistaan. Vaikeasti invalidisoitunut ja nälkiintynyt nuorukainen vaelsi Kiinan ja Kaakkois-Aasian halki vapauteen.

SelviytyjäJosef Lewkowicz & Michael Calvin

Kuudelta keskitysleiriltä selvinneen miehen uskomaton tarina.

Kovaa peliäTheo Fleury

Päihdehuuruihin kadonnut jääkiekkoura

SS-kommando Otto Skorzeny Stuart Smith

Ensimmäinen objektiivinen selonteko legendaarisen SS-kommandon Otto Skorzenyn elämästä ja urasta. Skorzenyn julkikuva ja maine on tähän asti perustunut lähinnä hänen omiin, varsin väritettyihin muistelmiinsa.

Elämäni juoksuSean Ricks

Tunnetun tv-persoonan elämän käännekohdat