Annin toiveet näyttävät toteutuneen nyt, kun hän on vaimo ja äiti. Hienon rouvan rooli ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä Anni elämältään haluaisi.
Isänsä kuoltua Martti on ottanut Lahdessa sijaitsevan tehtaan vastuulleen. Annin ja kotiapulaiseksi palkatun Dotin aika menee kodin ja vilkkaasta yksivuotiaasta huolehtimiseen. Annin haaveet opiskelusta ovat Suomessa jääneet kotirouvan velvollisuuksien jalkoihin. Ja Marttikin näyttää muuttuvan yhä etäisemmäksi ja vaiteliaammaksi erillään vietetyn kesän jälkeen. Lisäksi vanha heila maisteri Björklund saapuu kaupunkiin.
Kun huonekalutehtailija herra Kemp kutsuu perheen luokseen Englantiin, on niin Martilla kuin Annilla ja Dotillakin omat toiveensa siitä, mihin vierailu johtaa.
Englannissa vallitsevat kuitenkin jyrkät luokkarajat ja tiukat moraalisäännöt, joiden ylittäminen on aina skandaali. Olitpa sitten eronneeseen amerikkalaisnaiseen rakastunut kuningas tai aviottoman lapsen saanut piikatyttö.
Tehtailijan rouva on Parempaa väkeä -sarjan kolmas osa.
” Steenin tekstin lukeminen tuottaa lukijalle iloa, niin kepeän viihdyttävästi hän kirjoittaa.” – Kirjojen kuisketta -blogi
Ilmestymisaika: | 3/2024, viikolla 13 |
Sivumäärä: | n. 350 s. |
Koko: | 151x 225 mm |
Sidosasu: | sidottu, suojapaperi |
Kirjastoluokka: | 84.2 |
Kovakantisen ISBN: | 9789523759305 |
Sähkökirjan ISBN (epub): | 9789523759312 |
Äänikirjan ISBN: | 9789523759329 |
Muuta: Kansi Emilia Mensalo/Taittopalvelu Yliveto Oy
Helena Steenin esikoisromaani avaa elävästi lukijan eteen 1930-luvun Englannin tapoineen ja vaatteineen, autoineen ja aatteineen.
Parempaa väkeä -sarjan toinen osa jatkaa suomalaistytön tarinaa 1930-luvun Englannissa.