Kikka Traaginen elämä sisaren silminKai Kortelainen

”Sun on kerrottava, miten kaikki oikeasti meni ja mitä mun elämä todellisuudessa oli.”

Intiimi elämäkerta paljastaa Kikasta puolen, joka jäi julkisuudelta piiloon. Läpi Kikan elämän hänen tukenaan ja lähimpänä ystävänään pysynyt pikkusisko Kati kertoo sisarensa traagisen tarinan rehellisesti ja avoimesti. Samalla hän täyttää siskolleen antamansa lupauksen kertoa tarinan niin kuin se oikeasti meni.

Kikka ponkaisi aikansa pop-taivaalle kuin tyhjästä. Pikkutuhmat sanoitukset ja avoimen flirttaileva esiintyminen viihdyttivät ja kiihdyttivät lama-ajan Suomea ennennäkemättömällä tavalla. Nuori nainen nousi tähdeksi, jota yhtä aikaa sekä ihailtiin että väheksyttiin. Lähes pari vuosikymmentä yllättävän kuolemansa jälkeen Kikka on edelleen yksi eniten levyjä myyneistä kotimaisista artisteista.

Pikkusisko Kati Lahti kertoo, kuinka Kirsi Viilonen (1964–2005) loi Kikasta fantasiahahmon mediaa ja viihdeteollisuutta valheellisesti ruokkien. Tuhon kierre alkoi, kun tähti itse alkoi paeta liian syvälle luomansa hahmon kuvitteelliseen todellisuuteen.
Kirja avaa lukijalle sisarusten lapsuuden karut lähtökohdat, seksuaalisen hyväksikäytön, itsetuhoisuuden, kamppailun mielensisäisten demonien kanssa sekä Kirsin syvän rakkauden ja hyväksynnän kaipuun.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 6/2023, viikolla 25
Sivumäärä: n. 300 s.
Koko: 151 x 225 mm
Sidosasu: Sidottu, kuvaliite
Kirjastoluokka: 78.993
Kovakantisen ISBN: 9789523758001
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789523758025
Äänikirjan ISBN: 9789523758018

Muuta: Kansi: Justine Florio/Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Lisää elämänkertoja ja muistelmia

Juha SipiläRisto Uimonen

Risto Uimonen kertoo, mikä Juha Sipilä on miehiään ja miten aloitteleva poliitikko harppasi pystymetsästä vanhan valtapuolueen johtoon ja pian sen jälkeen vahvaksi pääministeriehdokkaaksi.

Obaman valkoisessa talossaBen Rhodes

Yhdysvaltain entisen presidentin lähimpiin ulkopoliittisiin neuvonantajiin kuuluneen Ben Rhodesin muistelmateos on ainutlaatuisen yksityiskohtainen ja elävä sisäpiirikuvaus Barack Obaman presidenttikaudesta.

Ile KallioSanttu Luoto

Alkuperäisen Hurriganes-kitaristin elämä ja musiikki

Kolmannen valtakunnan sankarilentäjä Hanna Reitsch Sophie Jackson

Hannan haastatteluihin ja Yhdysvaltain sota-arkiston aiemmin salaisiksi luokiteltuihin kuulusteluaineistoihin perustuva teos tuo uutta tietoa legendaarisesta naislentäjästä ja selvittää hänen elämäänsä ja kuolemaansa liittyviä myyttejä.