Kirja on loppuunmyyty.
Jyväskylää pidetään modernin arkkitehtuurin kaupunkina. Sillä on kuitenkin 170-vuotinen historia. Pienen puutalokaupungin muutos valtakunnalliseksi kasvukeskukseksi on muokannut kaupunkikuvaa voimakkaasti. Tässä runsaasti kuvitetussa teoksessa tutustutaan jyväskyläläisiin rakennuksiin arkkitehtuurin sekä taloihin liittyvien henkilöiden ja tapahtumien kautta.
Esitellyksi tulevat Alvar Aallon tuttujen kohteiden lisäksi monet vähemmän tunnetut kaupungin kulttuurihistorian kannalta mielenkiintoiset rakennukset.
LOPPUUNMYYTY
Ilmestymisaika: | 11/2006 |
Sivumäärä: | 208 s. |
Kirjastoluokka: | 92.845 |
Muuta: Kansi Jussi Jäppinen
Emeritus-arkkipiispa John Vikströmin lohduttava kädenojennus läheisensä menettäneelle.
Hengellinen lahjakirja
Piispan puhuttelevia ajatelmia kauniissa lahjakirjassa.
Espoon piispan rohkaisevia, lohduttavia ja viisaita sanoja kauniina lahjakirjana.
Kirjan läpikulkevana teemana on siunaus, joka kantaa meitä elämän hyvinä ja huonoina hetkinä.