Kirja on loppuunmyyty.
Keväällä 2019 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun legendaarinen kauden 1968–69 HIFK voitti seuran ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruuden. Tuo joukkue teki HIFK:sta sen, minä se opittiin tulevina vuosikymmeninä tuntemaan, ja muokkasi vahvasti koko suomalaista jääkiekkoa.
Tuo joukkue pelasi aivan uudella tavalla, taitoon ja vauhtiin yhdistyi Suomen kaukaloissa ennennäkemätön kovuus.
Tärkein tekijä joukkueen taustalla oli kanadalainen NHL:n tähtipuolustaja Carl Brewer, joka toimi kauden 1968–69 HIFK:n pelaajavalmentajana. Brewer toi NHL:n opit ensi kertaa Suomeen ja loi HIFK:n brändiksi muodostuneen fyysisen pelitavan. Hänen jättämänsä perintö näkyy Suomen jääkiekkoilussa yhä 50 vuotta myöhemmin.
Harri Pirinen on haastatellut tätä kirjaa varten kaikki elossa olevat vuoden 1969 mestarijoukkueen pelaajat sekä vaikuttajat.
Ilmestymisaika: | 3/2019, viikolla 10 |
Sivumäärä: | 233 s |
Kirjastoluokka: | 79.37 |
Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Omaelämäkerrassaan Gordie Howe kuljettaa lukijan pitkän ja monipolvisen kiekkouransa vaiheisiin, mutta kertoo myös yksityisemmästä Gordiesta, lama-ajan lapsuusvuosista ja elämästään kaukaloiden ulkopuolella.
Viidennessä matkakirjassaan Matti Rämö polkee Islannin ympäri
Kiehtova matkakirja huimasta polkupyörävaelluksesta
Matti Rämön seitsemäs matkakirja kuljettaa Baltian metsiin, Valko-Venäjän halki Ukrainaan, Mustanmeren poikki Georgiaan ja viimein vuoriston kautta Istanbuliin.
Kai Psotta perehtyy kirjassaan kaikkien aikojen legendaarisimman jalkapalloseuran menestyksen salaisuuksiin.