Palkitun tietokirjailijan kiehtova teos selvittää, miksi ja miten metsä tekee meistä onnellisempia, terveempiä ja luovempia.
Jo kauan on tiedetty, että metsä huojentaa stressiä ja ahdistusta. Sen elvyttävä voima on mitattavissa mm. verenpaineen laskuna ja pulssin tasaantumisena. Myös tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky paranevat. Viime vuosina on eri puolilla maailmaa tehty laajoja tutkimuksia sen selvittämiseksi, mihin tämä luonnon parantava voima perustuu.
Metsän terveysvaikutusten tutkimuksessa Suomi on yksi johtavista maista. Williams tutustuu Suomen ohella mm. Japanissa, Yhdysvalloissa, Skotlannissa ja Etelä-Koreassa tehtyihin tutkimuksiin metsän vaikutuksesta terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Tulokset ovat suorastaan hämmästyttäviä.
Tutkimukset osoittavat kiistatta mm. sen, että luonnossa leikkiminen edistää lasten muistia, oppimista, ajattelua, tarkkaavaisuutta, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä.
Suomalaisista asiantuntijoista mukana ovat tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Metsäntutkimuslaitoksen Luonnonvarakeskuksesta, ympäristöpsykologian dosentti, professori Kalevi Korpela Tampereen yliopistosta sekä maantieteilijä ja toimittaja Marko Leppänen, joka on toteuttanut Vartiosaareen terveysluontopolun osana Sitran ”Luonnosta hyvinvointia” -hanketta.
Ilmestymisaika: | 4/2017, viikolla 15 |
Sivumäärä: | 340 s. |
Koko: | 135 x 210 mm |
Sidosasu: | sidottu |
Pokkarin sidosasu: | nidottu |
Kirjastoluokka: | 17.3; 59.3 |
Pokkarin kirjastol.: | T17.3; 59.3 |
ISBN: | 9789523124226 |
Pokkarin ISBN: | 9789523128231 |
Sähkökirjan ISBN (epub): | 9789523124776 |
Muuta: Suomennos Jere Saarainen, Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Pariisi on rakkauden pääkaupunki ja pariisittaret sen valtiattaria. Tässä oppaassa he paljastavat salaisuutensa, mitä tulee flirttailuun ja viettelyn taitoon, rakkauteen ja romantiikkaan.
Elina Reenkola kuvailee kirjassaan kateutta eri muodoissaan. Tunnistamalla kateuden ja sen syyt tuhoisaksi mielletty tunne on käännettävissä kasvua vauhdittavaksi voimaksi.
Elämäntaitoa, toivoa ja rohkeutta jokaiselle.
Kun pelihimo ottaa vallan on kirja rahapeliriippuvuudesta raadollisimmillaan.Se osoittaa myös, miten kaikesta huolimatta peliriippuvuudesta voi parantua.
Miksi huonosta ihmissuhteesta on joskus niin vaikea päästä irti? Susanna Ruuhilahti selvittää, millaiset asiat pitävät ihmistä kiinni vaikeassa suhteessa ja millaista apua koukuttavassa suhteessa oleva tarvitsee irtautumiseen.