Vakavista sotatraumoista kärsivä erikoisjoukkojen pilotti Maya Burkett jää yksin kaksivuotiaan Lily-tyttärensä kanssa, kun hänen aviomiehensä Joe murhataan raa’asti hänen silmiensä edessä.
Painajaisten riivaama Maya ei enää tunne voivansa luottaa kehenkään. Etenkään, kun kyse on Lilyn turvallisuudesta. Kotiin kätketty valvontakamera tuntuu hyvältä ratkaisulta.
Eräänä päivänä valvontakameran tallennetta katsoessaan Maya näkee jotain mahdotonta: tyttären seurassa ei olekaan lastenhoitaja vaan Lilyn isä Joe.
Voiko Maya luottaa enää edes omiin silmiinsä? Näkikö hän todella miehensä kuolevan?
Löytääkseen vastauksen Mayan on ensin selvitettävä syvälle haudatut perhesalaisuudet ja tehtävä rauha oman menneisyytensä demonien kanssa. Vasta sitten hän voi kohdata totuuden aviomiehestään – ja itsestään.
Petät vain kerran on trilleri, joka yllättää lukijan kerta toisensa jälkeen. Aina kun arvoitus näyttää olevan ratkeamaisillaan, uusi juonenkäänne heittää kuvion uusiksi. Coben pitää lukijan tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Romaanista on tekeillä elokuva, jonka Julia Roberts tuottaa ja jonka pääosan hän itse näyttelee.
Ilmestymisaika: | 4/2017, viikolla 17 |
Sivumäärä: | 389 s. |
Koko: | 148 x 210 mm |
Pokkarin koko: | 110 x 178 mm |
Sidosasu: | sidottu |
Pokkarin sidosasu: | nidottu |
Kirjastoluokka: | 84.2 |
Pokkarin kirjastol.: | T84.2 |
ISBN: | 9789523124431 |
Pokkarin ISBN: | 9789523126251 |
Sähkökirjan ISBN (epub): | 9789523124769 |
Muuta: Suomennos Salla-Maria Mölsä, Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Neljä ruumista, yksi epäilty, ei johtolankaa. Britannian bestseller-dekkaristin ensimmäinen Roy Grace -romaani.
Jodie Bentleyn filosofia rahan suhteen on yksinkertainen. Sitä on joko ansaittava tai sen kanssa on avioiduttava. Naimisiin pääseminen on helppoa, rikkaasta aviomiehestä eroon pääseminen sen sijaan vaatii taitoa...
Tyttöjen piti vain jakaa sanomalehtiä. He päätyivät niiden otsikoihin.
Irène on kirjallinen palapeli, jota kootessa niin lukija kuin ylikomisario Camille Verhoeven joutuvat todistamaan rikoskirjallisuuden klassikoista inspiroituvan sarjamurhaajan aikaansaannoksia.
Mestarillinen trilleri naisesta, joka ei koomasta herättyään muista miksi pelkää puolisoaan