”Oletko nähnyt elokuvia, joissa joku herää aaveena, mutta ei itse tiedä olevansa kuollut? Sellaiselta minusta tuntui, kun huomasin ihmisten katsovan suoraan lävitseni. Yritinpä miten kovasti tahansa anoa ja huutaa, en saanut heitä huomaamaan minua.”
Vuonna 1988 kaksitoistavuotias Martin Pistorius palasi koulusta valittaen kipeää kurkkuaan. Hän ei koskaan palannut takaisin kouluun. Mystiset oireet valtasivat Martinin kehon. Kahdeksantoista kuukauden kuluessa sairaus vei häneltä sekä puhe- että liikuntakyvyn täysin.
Lääkärit olivat neuvottomia ja kertoivat Martinin vanhemmille, että tunnistamaton rappeumasairaus oli saanut pojan taantumaan vastasyntyneen tasolle. Lopulta Martin vajosi kooman kaltaiseen tilaan eikä enää reagoinut ulkoisiin ärsykkeisiin. Hänen ei ennustettu elävän kauan.
Kukaan ei tiennyt, että vaikka Martinin keho pysyi täysin halvaantuneena, hänen mielensä palasi viiden vuoden kuluttua eloon. Vain tajutakseen elävänsä pahimmassa mahdollisessa painajaisessa.
Martin ei kyennyt kertomaan kenellekään, että hänen mihinkään reagoimattoman kehonsa sisällä oli vankina ajatteleva ja tunteva ihminen, joka oli tietoinen kaikesta ympärillään tapahtuvasta.
Martin Pistoriuksen matka takaisin elämään oli hidas ja raskas. Maailmanmenestykseksi nousseessa kirjassaan hän kertoo itse noista kahdestatoista pitkästä vuodesta, väärän diagnoosin vahingollisuudesta, julmien hoitajien väkivallasta ja kommunikointikyvyn puutteen aiheuttamasta tuskasta. Mutta kirja on myös ainutlaatuinen kertomus toipumisesta, sitkeydestä, uuden yhteyden löytymisestä, rakkaudesta ja elämän voitosta.
Ilmestymisaika: | 10/2015, viikolla 41 |
Sivumäärä: | 300 s. |
Koko: | 135 x 210 mm |
Sidosasu: | sidottu, kuvaliite |
Kirjastoluokka: | 99.1 |
ISBN: | 9789523122000 |
Sähkökirjan ISBN (epub): | 9789523122376 |
Äänikirjan ISBN: | 9789523751958 |
Muuta: suomennos Leena Mäntylä, kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Haastattelemalla yhtyeen entisiä ja nykyisiä jäseniä, tuottajia ja ystäviä Ilkka Mattila on koonnut historiikin yhdestä aikamme suosituimmista suomalaisbändeistä.
Suosittuna radiopersoonana ja poliitikkona tunnetuksi tulleen Husun tarina hänen itsensä kertomana.
Yllättävä ja hurja kuvaus Suomen politiikan ytimestä 2010-luvulla. Lukija saa elää mukana perussuomalaisten hajaannuksen todelliset syyt, kansanedustajien toilailut ja Eduskuntatalon salat.
Kuudelta keskitysleiriltä selvinneen miehen uskomaton tarina.
Sophia Loren kertoo ainutlaatuisen elämäntarinansa, jossa on paljon onnea ja menestystä, mutta myös paljon surua ja draamaa.