Eturintaman iskujoukon torjuntavoitto Markku Hattula

Kolmannessa sotaromaanissaan Markku Hattula kulkee alikersantti Arvo Hartikaisen ja hänen pienen iskujoukkonsa askelissa tulimyrskyksi muuttuneella Karjalankannaksella.

Keväällä 1944 suomalaisjoukot perääntyvät ylivoimaisen vihollisen edessä. Liejuksi muuttuneilla sotateillä kulkee autoja vetäen perässään tykkejä ja kenttäkeittiöitä. Lavat ovat täynnä ammuksia, miinoja ja telttoja, ja monet autot juuttuvat mutaan. Vihollisen lentokoneet kiertelevät herhiläisinä yläpuolella. Moni kuormasto saa täysosuman. Ruumiita kerätään autojen lavoille ja hevoskärryille.

Talvisodasta saakka pitkin Karjalan metsiä ja sotateitä kulkenut alikersantti Arvo Hartikainen ryhmineen saa kokea raskaana jatkosodan viimeiset vaiheet. Kotona Kainuussa odottaa vaimo ja kaksi pientä lasta. Lomille ei ole asiaa, kaikki miehet tarvitaan torjumaan vihollisen ylivoimaa.

Kesäkuussa vihollinen aloittaa suurhyökkäyksen Karjalankannaksella. Seuraa läpimurto toisensa jälkeen. Eturintaman iskujoukko joutuu mukaan toivottomilta tuntuviin viivytystaisteluihin. Lopulta sota päättyy torjuntavoittoon, mutta mikä on se hinta, jonka Arvo Hartikainen ryhmineen joutuu siitä maksamaan? Mikä on yksityisen ihmisen antama uhri Suomen itsenäisyydestä?

Teos on itsenäinen jatko-osa Hattulan kahdelle aikaisemmalle sotaromaanille Eturintaman iskujoukko (2011) ja Eturintaman iskujoukko iskee takaisin (2012).

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 9/2013
Sivumäärä: n. 250 s.
Kirjastoluokka: 84.2
Sähkökirjan ISBN (epub): 9789524928175

Muuta: Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjan laji

Sarjassa aiemmin ilmestyneet

Eturintaman iskujoukkoMarkku Hattula

Todentuntuinen taistelukuvaus on kunnianosoitus suomalaiselle sotilaalle ja yhtä aikaa myös pysäyttävä ruohonjuuritason tarina sodan armottomasta todellisuudesta

Eturintaman iskujoukko iskee takaisinMarkku Hattula

Todenmakuinen romaani jatkosodan hyökkäysvaiheesta