Kirja: Panda (Heather Angel)

Kirja on loppuunmyyty.

Panda Heather Angel

Kukapa ei tunnistaisi pandaa - bambujen lomasta ystävällisin silmin kurkkivaa mustavalkoista pörröturkkia. Mutta mitä todella tiedämme näiden karvaisten hurmurien elämästä?
Heather Angelin upean valokuvateoksen myötä voi käyskennellä pandojen kanssa kiinalaisissa vuoristomaisemissa, kiipeillä puissa ja nauttia mehevistä bambuaterioista. Teoksessa tutustutaan myös kuperkeikkoja heitteleviin, keskenään kisaileviin pandan pentuihin sekä kultapandaan, isopandan kaukaiseen sukulaiseen.
Pandat, Kiinan kansallisaarteet, kuuluvat maailman uhanalaisimpiin eläinlajeihin: luonnossa pandoja on jäljellä enää noin 1 600 yksilöä. Vaikka niiden suojelemiseksi on tehty viime aikoina paljon työtä, ei isopandan sen paremmin kuin kultapandankaan säilymisestä ole takeita. Siksi pandojen kiehtovaan maailmaan kannattaa tutustua nyt, kun se vielä on mahdollista.

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 9/2009
Sivumäärä: 144 s
Kirjastoluokka: 58.11

Muuta: Kansi Kalevi Nurmela

Kirjan laji

Muita lahja-, taide ja kuvakirjoja

Onnen lupauksiaKatri Vala – Sinikka Hautamäki

Kaunis ja koskettava lahjakirja, jossa Katri Valan klassikkorunot ovat saaneet kuvituksekseen Sinikka Hautamäen upeat, unenomaiset akvarellit.

Katselen sinun taivastasiJohn Vikström

Näkemisen ja nähdyksi tulemisen ihmeitä

Totuuksia tenavien suustaJuhani Töytäri

Tenavien tokaisut ovat viihdettä parhaimmillaan. Rehellisiä, yllättäviä ja osuvia kommentteja, jotka saavat väkisin hymyn huulille.

Sinun vuorosi loistaaJuha Tapio

Juha Tapion rakastettua laululyriikkaa Lasse Niskalan upein valokuvin kuvitettuna.

SuomenlinnaIlpo Musto

Suomenlinnan maisemia, tunnelmia ja tuokiokuvia kauniina kirjana, joka toimii niin retkioppaana kuin viehättävänä lahjana ja muistona kesäisestä retkipäivästä.