Kirja on loppuunmyyty.
Rennosti vastuullinen työssä ja elämässä on tietokirja, joka ei jää teoriatasolle. Se on käytännöllinen opas, jonka oppeja voi soveltaa sekä työssä että kotona. Vastuullisen esimiehen tai vanhemman rooli on usein painolasti, joka stressaa ja vie ihmisen voimavarat äärirajoille. Pekka Hämäläinen kuitenkin osoittaa, että näin ei tarvitse olla. Kokeneen terapeutin ja kouluttajan elämänläheiset esimerkit ja oivaltavat näkökulmat auttavat arvioimaan omia pakkopaitoja ja vapautumaan niistä. Rennosti vastuullinen jaksaa itse paremmin ja saa lähellään olevat kukoistamaan.
LOPPUUNMYYTY
Ilmestymisaika: | 9/2007 |
Sivumäärä: | n. 240 s. |
Kirjastoluokka: | 17.3 |
Muuta: Kansi Jari Koski / Khora
Käytännönläheinen opas itsetuntemukseen sekä hyvän ensivaikutelman antamiseen
Elämäntaitoa, toivoa ja rohkeutta jokaiselle.
Elina Reenkola kartoittaa kirjassaan asiantuntevasti häpeän eri ulottuvuuksia, syitä ja ilmenemismuotoja sekä kertoo, miten edetä itsensä hyväksymisen tiellä.
Elina Reenkola kuvailee kirjassaan kateutta eri muodoissaan. Tunnistamalla kateuden ja sen syyt tuhoisaksi mielletty tunne on käännettävissä kasvua vauhdittavaksi voimaksi.
Kun pelihimo ottaa vallan on kirja rahapeliriippuvuudesta raadollisimmillaan.Se osoittaa myös, miten kaikesta huolimatta peliriippuvuudesta voi parantua.