Kirja: Suomen sukellusveneet (Markku Melkko)

Kirja on loppuunmyyty.

Suomen sukellusveneet Markku Melkko

Suomen sukellusveneet kertoo kaiken suomalaisista sukellusveneistä, niiden lyhyestä mutta merkittävästä palveluksesta meripuolustuksen kärkenä 1930-luvulta jatkosodan loppuun. Sukellusvenelaivueeseen kuuluivat isot veneet Vetehinen, Vesihiisi ja Iku-Turso, pieni koevene Saukko sekä alun perin saksalaisten rahoittama rannikkosukellusvene Vesikko.

Menestyksellisen toiminnan perustana olivat rohkeat päälliköt, taitava miehistö ja ”sukellusvenehenki”. Ankaran talven johdosta veneet kykenivät operoimaan talvisodassa vain neljän viikon ajan. Jatkosodassa sukellusveneet toimivat vihollisen pinta-aluksia ja sukellusveneitä vastaan. Ne turvasivat myös maalle elintärkeitä kauppamerenkulun yhteyksiä Ruotsiin ja Saksaan. Jokainen isoista veneistä onnistui upottamaan vihollisen sukellusveneen. Lisäksi Vesikko torpedoi neuvostoliittolaisen kuljetusaluksen.Pariisin rauhansopimus kielsi sukellusveneiden käytön Suomelta. Veneet myytiin Vesikkoa lukuun ottamatta romuksi Belgiaan. Vene onnistuttiin säilyttämään jälkipolville museoveneenä Suomenlinnassa.       

 

Kirjan tiedot

Ilmestymisaika: 6/2008
Sivumäärä: n. 130 s
Kirjastoluokka: 39.5

Muuta: Kansi Kalevi Nurmerla, mv-kuvitus

Kirjan laji

Muita historiakirjoja

Malmi - Helsingin lentoasemaSeppo Sipilä - Raine Haikarainen - Hannu-Matti Wahl (toim.)

Malmin historiallinen lentoasema on Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä ja Suomen tärkein ilmailun koulutus- ja harrastuskeskus. Juuri nyt se on uhattuna asuntorakentamisen suunnitelmien takia.

Pietari 1917 Helen Rappaport

Harvinaisiin arkistolähteisiin perustuva teos tarjoaa aiemmin tuntemattoman näkökulman vuoden 1917 vallankumouksen tapahtumiin sellaisina, kuin ne etenivät päivä päivältä ja viikko viikolta. Kertojina ovat Venäjällä asuneet ulkomaalaiset.

Oodi sivistykselleSamu Nyström

Helsingin työväenopiston satavuotishistoriikki

Kuka keksi haarukanTarja Tuulikki Laaksonen

Koti pitää sisällään enemmän historiaa kuin osaamme kuvitella. Kirja kertoo, mitkä asiat ovat vaikuttaneet nykyisin niin arkisilta vaikuttavien tavaroidemme kehittymiseen ja yleistymiseen.

Vakoilua itärajan takanaEero Elfvengren & Einar P. Laidinen

Ainutlaatuinen selvitys suomalaisten itärajan takana suorittamasta sotilastiedustelusta itsenäisyyden kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä.